Rakensin toukokuussa takapihalle yksinkertaisen pergolan. Olen suunnitellut pergolaa tuonne pihalle yli viisi vuotta. Alkuperäinen visio oli monimutkaisempi, komea kaareva fantasiateemainen idea pergolasta.
Lopulta pääsin tarttumaan toimeen vasta kun itse köynnös oli kasvanut kaoottiseksi palloksi joka kiertyi itsensä ympärille. Tein suoraviivaisen ja suorakulmaisen pergolan, paikkasin pienet mittausvirheet hyväksymällä epätäydellisyydet ja oikaisemalla mutkissa kunhan itse rakenne pysyi kasassa.
Nyt, pari viikkoa myöhemmin, ensimmäiset kärhöt ovat nousseet tuonne pergolaan vanhoja ylös nostamiani varsia pitkin. Uusi tuttavani mainitsi että olen hirveän ylpeä köynnöksestäni, ja hoksasin että niin olen. Vaikka se ei tavallaan ole minun köynnökseni, niin ehkä se tämän pergolan myötä alkaa olla enemmän minunkin köynnökseni.
Tuon kasvun seuraaminen ja ohjaaminen on hirveän palkitsevaa.
... Show more...Rakensin toukokuussa takapihalle yksinkertaisen pergolan. Olen suunnitellut pergolaa tuonne pihalle yli viisi vuotta. Alkuperäinen visio oli monimutkaisempi, komea kaareva fantasiateemainen idea pergolasta.