Viikonloppuna kävin istumassa VR-pelien kuuluisimmalla parvekkeella. Ensimmäistä kertaa astuin junasta City 17:n rautatieasemalle Half-Life 2:ssa 20 vuotta sitten, joten tämä tälle vuosikymmenelle ja virtuaalitodellisuuteen päivitetty näkymä iski varsin kovaa ensimmäisellä kerralla. Ja on se edelleen upea.

Half-Life: Alyx on edelleen virtuaalitodellisuuspelien visuaalinen huippu, vaikka onkin jo viiden vuoden ikäinen. Saattaa myös sellaiseksi jäädä pitkäksi aikaa, kun lähivuosina tuskin nähdään samanlaista panostusta yhteen peliin ja laseissa pyörivä stand-alone-VR on pitkälti syrjäyttänyt nämä tietokoneen tehoja hyödyntävät kokemukset. Tai tietokoneita ne Quest-VR-lasitkin ovat, mutta pieniä ja naamalle puettavia. Eivät jaksa pyörittää yhtä tarkkaa simulaatiota.

Eikä Alyxissa kyse ole vain graafisesta kauneudesta, vaan myös maailman interaktiivisuudesta rikkaudesta ja hiotusta käyttökokemuksesta. Niin paljon kosketeltavaa ja tutkittavaa, jotka joku on sinne maailmaan askarrellut.

(Kokeillaanpa muuten Friendican tägejä, kun tässä ollaan. Miten nämä toimivat ja mihin niistä pääsee?: #virtuaalitodellisuus #virtualreality #gaming #half-life-alyx )